Sivut, joissa tagi aktiivimalli .

Hallitus hakee säästöä työttömyysetuuksista aktiivimallilla

Hallitus hakee säästöä työttömyysetuuksista aktiivimallilla

Hallitus on antanut eduskunnalle budjettiesityksen ensi vuodelle. Työttömyysturvamenojen arvioidaan kokonaisuudessaan laskevan työttömyysasteen alentuessa, joten työttömyysturvan määrärahat laskevat. Budjettiesityksen yhteydessä hallitus esittää työttömyysturvalakiin muutoksia, joiden säästöt sen sijaan jäävät melko pieniksi.

Aktiivimalli työttömyysturvaan

Aktiivimallilla pyritään lisäämään työllisyyttä ja lyhentämään työttömyyden kestoa. Aktiivimallissa työttömyyden alun omavastuuaika lyhenisi takaisin viiteen päivään nykyisestä seitsemästä päivästä. Työttömyysajalla aktiivisuutta tarkasteltaisiin kolmen kuukauden eli 65 etuuden maksupäivän jaksoissa. Työttömyysetuutta leikattaisiin 4,65 prosenttia eli noin yhden kuukausittaisen maksupäivän verran seuraavalla jaksolla, jos hakija ei ole ollut aktiivinen.

Aktiivisuutta olisivat mallin mukaan työllistyminen työssäoloehdon täyttäväksi viikoksi tai 18 tunniksi tarkastelujakson aikana. Myös yritystoiminta tai työllistymistä edistävät palvelut täyttäisivät aktiivisuusedellytystä.

Hallitus arvioi mallin säästävän työttömyysturvamenoja 9,5, miljoonalla eurolla vuonna 2018.

Lisärahoitusta yrittäjyyteen, opiskeluun ja palkkatukeen

Yritystoiminnan aloittamista työttömyyden aikana halutaan helpottaa, samoin kuin lyhytkestoisten opintojen suorittamista työttömyysaikana. Tähän tarkoitukseen hallituksen aikomus on sijoittaa 13,5 miljoonaa euroa vuoden 2018 aikana. Lisäksi palkkatukimäärärahaa lisättäisiin 14,1 miljoonaa euroa.

Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote aktiivimallista

Valtioneuvoston tiedote talousarvioesityksestä

Työttömyyskassa seuraa hallituksen budjettivalmistelua työllisyyshankkeiden osalta

Valtiovarainministeriö ehdottaa budjettiin lisärahoitusta työllisyyttä edistäviin toimiin. Ensi vuoden alussa voimaan tulossa oleva työttömyysturvan aktiivimalli ja siihen liittyvä muu työvoimapalvelujen kehittäminen saisivat lisärahoitusta 25 miljoonaa euroa. Tällä summalla rahoitettaisiin esimerkiksi kolmen kuukauden välein tehtäviä haastatteluja. Muuten aktiivimallin tarkoituksena on leikata valtion työttömyysturvamenoja etuuden tasoa laskemalla, jos hakija ei ole ollut työssä tai koulutuksessa.

Palkkatukea uudistetaan yhdistämällä aiemmin käytössä olleet nuorten palkkatukikortti ja yli 30-vuotiaille suunnattu kortti yhdeksi palkkatukikortiksi. Nuorten Ohjaamo-toimintaan olisi tulossa lisäksi 5 miljoonaa euroa lisärahoitusta.

Lounais-Suomessa puolestaan tuetaan positiivista rakennemuutosta tukemalla yliopistoja 3 miljoonalla eurolla.

Budjettiehdotuksessa odotetaan työttömyysturvamenojen laskevan 133 miljoonalla eurolla työllisyystilanteen parannuttua. Valtiovarainministeriön mukaan työllisten määrä on kehittynyt hyvin, mutta samaan aikaan työttömien määrä on myös pysynyt edelleen noin yhdeksässä prosentissa.

Hallitus käsittelee valtiovarainministeriön ehdotusta budjettiriihessään 30.-31.8., jonka jälkeen julkaistaan varsinainen hallituksen esitys 19.9.

Valtiovarainministeriön tiedote budjettiehdotuksesta

Aktiivimallista tarkemmin työttömyyskassan blogissa

Hallituksen uusin työttömyysturvaesitys toisi lisää ohjausta aktiiviseen työnhakuun

Hallituksen puoliväliriihessä esitellyn aktiivimallin lisäksi työttömyysturvaan valmistellaan muitakin työttömiä työnhakijoita aktivoivia muutoksia.

Aktiivimallissa työnhakijan aktiivisuutta, joko työntekoa tai työllistymistä edistävään palveluun osallistumista seurattaisiin 65 päivän jaksoissa. Ellei tarkastelujaksolla olisi aktiivinen, työttömyysturvaan tulisi seuraavalle 65 maksupäivälle 4,65 prosentin leikkaus.

Työttömyysetuuden maksamisen edellytyksenä voi jatkossa olla myös aktiivinen työnhaku ja siitä raportoiminen 12 viikon jaksoissa. Aktiivista työn hakemista olisi vähintään yhden työpaikan hakeminen viikossa, ja sen laiminlyönnistä seuraisi 60 päivän korvaukseton jakso. Uutta mallia valmistellaan osana TE-toimistojen tehtävien siirtoa maakunnille. Muutokset voisivat tulla voimaan vuoden 2019 alussa.

Työttömiä työnhakijoita pyritään aktivoimaan myös työnhakuun entistä laajemmalta alueelta. Vuoden 2017 alussa käyttöön otetun liikkuvuusavustuksen maksuedellytyksiä lavennettaisiin niin, että sitä voitaisiin maksaa myös osa-aikatyöhön, jossa työaika on alle 18 tuntia viikossa. Lisäksi liikkuvuusavustusta voitaisiin maksaa myös silloin, kun työsuhdetta edeltää rekrytointikokeiluun osallistuminen. Nämä muutokset voisivat tulla voimaan jo vuoden 2018 alussa.

Lue lisää aiheesta TEM:n uutisesta.

Hallituksen puoliväliriihessä päätöksiä työttömyysturvan leikkaamisesta

Hallitus on puoliväliriihessään päättänyt useista työllisyyteen ja työttömyysturvaan liittyvistä muutoksista.

Hallitus hakee säästöjä työttömyysturvasta aktiivimallin avulla.

·         Aktiivimalli leikkaisi työttömyysturvasta lähes viisi prosenttia.

·         Työttömyysturvan omavastuupäiviä vähennettäisiin työttömyyden alussa seitsemästä päivästä viiteen päivään, mutta työttömyyden jatkuessa yli kolme kuukautta työttömyysturvaan tulisi yksi kuukausittainen omavastuupäivä, jonka voisi välttää olemalla aktiivinen.

·         Aktiivisuutta olisi työnteko tai osallistuminen työllistymistä edistäviin palveluihin.

·         Myös työttömyysturvan seuraamusjärjestelmään valmistellaan muutoksia, joissa korostuu kannustaminen alueelliseen liikkuvuuteen ja aktiiviseen työnhakuun.

Työttömyysturvan leikkausten lisäksi hallitus on päättänyt myös muista selvityksistä ja uudistuksista, jotka vaikuttaisivat työttömyysturvaan.

·         Työttömyysturvan ja lyhytkestoisen työn, nollatuntisopimusten ja itsensä työllistämisen yhdistämistä selvitetään. Tällä hetkellä erilaisten työn tekemisen muotojen ja työttömyysturvan yhdistäminen on paikoin hankalaa ja epävarmaa, eikä kannusta työn vastaanottamiseen.

·         Hallitus haluaa edelleen parantaa työllisyyttä alueellista liikkuvuutta tukemalla. Vuoden 2017 alussa käyttöön otettua liikkuvuusavustusta laajennetaan koskemaan myös osa-aikatöitä ilman tuntirajaa sekä rekrytointikoulutuksia.

·         TE-toimistot saavat lisärahoitusta vuoden 2017 alussa voimaan tulleiden työttömien määräaikaishaastattelujen toteuttamiseen. Samalla yksityisten palveluntarjoajien roolia TE-palveluissa lisätään.

·         Omaehtoisen koulutuksen käyttöä halutaan tehostaa, ja hallitus selvittää mahdollisuuksia luopua tarveharkinnasta joissakin tilanteissa.

SAK on ottanut kantaa puoliväliriihessä päätettyihin muutoksiin, mm. työttömyysturvan ja nollatuntisopimusten osalta, lue lisää täältä.

Työttömyyskassan johtaja Irene Niskanen