Jäsenyysehto
Työttömyyskassan jäsenellä on oikeus ansiopäivärahaan, jos hän on ollut ennen työttömyyden alkamista jäsenenä (vakuutettuna) vähintään 34 viikkoa ja hän on täyttänyt jäsenenä ollessaan työssäoloehdon.
Työssäoloehto
Työssäoloehto täyttyy, kun jäsen on ollut 34 kalenteriviikkoa palkkatyössä työttömyyttä välittömästi edeltäneen 28 kuukauden aikana.
Myös soviteltua päivärahaa koskevan väliaikaisen lain voimassaoloaikana 4.1.2010 - 1.1.2012 lyhennettyä työviikkoa tekevien ansiopäiväraha lasketaan aina uudelleen, kun 34 viikon työssäoloehto täyttyy 28 kuukauden tarkastelujakson aikana. Työssäolo- ja palkanmäärittelyehto on edelleen sama.
Työssäoloehdon täyttäviltä viikoilta työajan pitää olla vähintään 18 tuntia kalenteriviikossa ja palkan työehtosopimuksen mukainen. Työssäoloehtoon voidaan jäsenen pyynnöstä ottaa mukaan myös sellainen neljän peräkkäisen kalenteriviikon jakso, jonka työaika on yhteensä vähintään 80 tuntia jakaantuneena kullekin kalenteriviikolle.
Jos alalla ei ole työehtosopimusta, kokoaikatyön palkan tulee olla vähintään 1103 euroa kuukaudessa (v. 2012).
Sama työ voidaan hyväksyä työssäoloehtoon vain kerran.
Tarkastelujakso
Työssäoloehdon 28 kuukauden tarkastelujaksoa voidaan pidentää hyväksyttävästä syystä enintään seitsemän vuotta. Hyväksyttäviä syitä pidennykseen ovat muun muassa:
- sairaus
- aika, jolta henkilö on saanut osa-sairauspäivärahaa tai alennettua sairausajan palkkaa
- laitoshoito
- kuntoutus
- asevelvollisuus
- siviilipalvelus
- päätoiminen opiskelu
- vuorotteluvapaa
- lapsen syntymä
- enintään 3-vuotiaan lapsen hoito
- omaishoito tai perhehoito, ellei hoitotyö ole ollut vähäistä
- osatyökyvyttömyyseläke ja osa-aikaeläke, mikäli työtä on ollut alle 18 tuntia viikossa
- vankeusrangaistus
- palkkatukiaika, jota ei lueta työssäoloehtoon
- yhdistelmätukiaika, jota ei lueta työssäoloehtoon.
Palkkatuella tuettu työ
Työssäoloehtoon luetaan puolet niiden kalenteriviikkojen määrästä, johon työnantaja on saanut korkeinta korotettua palkkatukea (perustuki + lisäosa 61-90 %). Jos työnantaja on saanut muuta kuin korkeinta korotettua palkkatukea, voidaan työssäoloehtoon hyväksyä kaikki työssäoloehdon täyttävät viikot.
Yhdistelmätukityö
Yhdistelmätukityöstä, joka on tehty 1.1.2002 tai sen jälkeen, voidaan työssäoloehtoon hyväksyä puolet. 1.1.2003 jälkeen tehdystä yhdistelmätukityöstä, johon työnantaja on saanut vain työmarkkinatukea, voidaan työssäoloehtoon hyväksyä kaikki viikot. Jos työnantaja on saanut sekä työmarkkinatukea että työllistämistukea, voidaan työssäoloehtoon hyväksyä vain puolet tällaisesta työstä.