Sivukartta | Tulosta sivu | Muuta tekstikokoa: iso tekstikoko normaali tekstikoko
suomi >  Vuorotteluvapaa

Vuorotteluvapaa

Vuorotteluvapaa perustuu vapaaehtoisuuteen. Työntekijällä ei ole subjektiivistä oikeutta jäädä vuorotteluvapaalle. Työnantaja ja työntekijä sopivat vapaasta kirjallisella vuorottelusopimuksella.

 

Vuorotteluvapaan edellytykset

Kokoaikatyössä oleva jäsen ja hänen työnantajansa voivat keskenään sopia, että työntekijä jää määräajaksi vuorotteluvapaalle ja työnantaja sitoutuu palkkaamaan samaksi ajaksi työ- ja elinkeinotoimistossa työttömänä olevan työnhakijan. Työnantajan tulisi ensisijaisesti palkata nuori tai äskettäin korkeakoulu- tai ammattitutkinnon suorittanut työtön tai pitkäaikaistyötön.

Työnantajan ei tarvitse palkata työtöntä samoihin tehtäviin, joita vapaalle siirtyvä on hoitanut. Vuorotteluvapaan ajaksi palkattavan työntekijän tai työntekijöiden yhteisen työajan pitää olla vähintään vapaalle lähteneen työntekijän työajan pituinen. Palkattavan henkilön työttömyyden kestolle ei ole asetettu vaatimuksia.

 

Vuorotteluvapaan edellytyksenä on, että:

  • jäsenen kokoaikainen työsuhde samaan työnantajaan on kestänyt vähintään 13 kuukautta ennen vuorotteluvapaan aloittamista. Tähän ajanjaksoon voi sisältyä yhteensä enintään 30 kalenteripäivää palkatonta poissaoloa. Sairaudesta tai tapaturmasta johtuva poissaolo, sekä palkallinen että palkaton,  rinnastetaan työssäoloon. Muusta syystä johtunutta palkatonta poissaoloa voi olla 13 kuukauden aikana enintään 30 päivää. Kokoaikatyönä pidetään työtä, jossa työaika on yli 75 prosenttia alalla sovellettavasta kokoaikatyöstä
  • jäsenellä on työeläkelakien mukaista työssäoloa vähintään 10 vuotta ennen vuorotteluvapaata. Kaikki eläkettä kartuttava työskentely, myös yrittäjänä toimiminen luetaan työssäoloaikaan. Aikaan luetaan työ, jonka jäsen on tehnyt täytettyään 18 vuotta. Työssäoloaikaa kartuttavat myös perhevapaat ja asevelvollisuusaika edellyttäen, että työsuhde on ollut sinä aikana voimassa. Näitä aikoja voi olla työssäoloajasta enintään neljännes
  • toistamiseen vuorotteluvapaalle lähdettäessä työssäoloa pitää olla viisi vuotta edellisen vapaan päättymisestä. Viiden vuoden työssäoloa ei vaadita, jos aikaisempi vuorotteluvapaa on päättynyt ennen 1.1.2003.