Vuorottelukorvaus

Vuorotteluvapaa perustuu vapaaehtoisuuteen. Työntekijällä ei ole subjektiivista oikeutta jäädä vuorotteluvapaalle. Työnantaja ja työntekijä sopivat vapaasta kirjallisella vuorottelusopimuksella.

Kokoaikatyössä oleva jäsen ja hänen työnantajansa voivat keskenään sopia, että työntekijä jää määräajaksi vuorotteluvapaalle ja työnantaja sitoutuu palkkaamaan vähintään samalle ajalle työ- ja elinkeinotoimistossa työttömänä olevan työnhakijan. Työnantajan ei tarvitse palkata työtöntä samoihin tehtäviin, joita vapaalle siirtyvä on hoitanut. Vuorotteluvapaan ajaksi palkattavan työntekijän tai työntekijöiden yhteisen työajan pitää olla vähintään vapaalle lähteneen työntekijän työajan pituinen.

Lisätietoja löytyy työ- ja elinkeinotoimiston sivuilta tai puhelimitse (Työlinja p.0295 020 700)